Kukkuluuruu


PIKKUJOULUT 5.-7.12.2014

Vinkee pikkujouluilee Facebookissa ja verkkokaupassa! Luvassa paljon kivaa niin asiakkaille kuin kauppiaallekin! Tule mukaan Vinkeen FB-sivuille ja tee rauhassa jouluostoksia. Voit yhdistellä koko viikonlopun tilauksia ja kaikki Pikkujoulujen aikana tehdyt…

Vinkee mukana Joulupuu-keräyksessä

Vinkeelle lapset ovat tärkeitä ja erityisesti lasten ilo on se, mikä meitä liikuttaa. Jokainen lapsi ansaitsee saada lahjan. Siksi me Vinkeellä haluamme osallistua Joulupuu-keräykseen. Lahjoitamme joulukorttirahamme lasten joululahjoihin. Ja myös…

Jyväskylän Joulumarkkinat Paviljongissa

Vinkeen seikkailut jatkuvat vaihteeksi omassa kotikaupungissa, kun Jyväskylässä vietetään perinteisiä Joulumarkkinoita Paviljongissa 29.11-30.11.2014. Vinkee tuo Joulumarkkinoille ihan uusia fleecepipovärejä sekä -malleja! Mukana on myös aikuisten liivejä neljässä eri värissä! Ihan…

“Kotimainen onkin kotimaista” -näyttely Tampereella!

Tampereen Kädentaidot -messuilla on Käsityökorttelin “Kotimainen onkin kotimaista” -näyttely. Näyttelyssä pääset kurkistamaan kotiin, joka on sisustettu oikeasti kotimaisilla tuotteilla. Vinkeen heijastinliivit ja Jekkupakki löytyvät näyttelystä! [fbshare type=”button” float=”left”] [pinterest count=”horizontal”]

UUTTA! Heijastavat reput!

Vinkeen verkkokauppaan on saatu ihan loistavia uutuuksia! ^_^ Heijastavat reput! Nyt niitä saa! Reput sopivat niin koululaisille, kuin aktiiviharrastajalle tai työmatkapyöräilijälle. Olemme testanneet näitä useamman vuoden ajan ympärivuotisessa käytössä ja…

Raksaliivit verkkokaupassa nyt!

Muistatteko sen tarinan siitä pienestä miehestä? Siitä pienestä miehestä, joka pimeänä iltana ilmoitti ettei halunnut olla rakennusmies, vaan rohkea ritari? Sellainen ritari, joka jahtaa tultasyökseviä lohikäärmeitä ja pelastaa pieniä prinsessoita….

Vinkee seikkailee – Oulu 11.-12.10.2014

Vinkee mukana Oulun Kädentaidot -messuilla Ouluhallissa, Raksilassa. Tervetuloa tutustumaan ihaniin lasten heijastinliiveihin. Otamme mukaan myös sellaisia uutuuksia, mitä ei vielä edes verkkokaupasta löydy! ^_^ Nähdään!   [fbshare type=”button” float=”left”] [pinterest…

EI TOIMITUSKULUJA TÄNÄÄN!

Se on nimittäin heijastinpäivä 1.10.2014! Ei muuta kuin ostoksille! ^_^ [fbshare type=”button” float=”left”] [pinterest count=”horizontal”]

Heijastinpäivä 1.10.2014

Pidetään huolta toisistamme. Heijastin on tärkeä JOKA PÄIVÄ! Retu-heijastimet tarjouksessa 10 € (norm. 14 €) 1.10.2014 asti. Heijastimet postitetaan myös ilman toimituskuluja. Tästä pääset ostoksille! *klik* Ja tästä pääset kisaan,…

Vinkee Seinäjoella Käsityömessuilla 3.-5.10.2014

Vinkeen messukausi käynnistyy Seinäjoella 3.10.2014! Mukaan lähtee Vinkeen hauskoja heijastinliivejä lapsille ja arvaakko mitä!? Myös aikuisille! ^_^ Osasto täytetään myös ihanilla pipoilla, sekä tietysti heijastimilla! Tämä on meidän ensimmäinen kerta,…

Vinkeen virallinen kauden avaus 11.9.2014

Syksy alkaa virallisesti Vinkeen kauden avajaisissa! Tervetuloa mukaan Kimperin putiikille torstaina 11.9. klo 17-19! (Kauppakatu 21, Jyväskylä) Kemut jatkuvat sitten facebookin puolella klo 20! Tulehan mukaan, on pari jekkua takakastussa!…

Syksyä kohti – Uusia jälleenmyyjiä!

Kesä on parhaimmillaan, mutta Vinkeen porukka tahkoaa jo kohti syksyä! Uusi kausi alkaa pian ja varastoja täydennetään sekä jälleenmyyjien tilauksia otetaan parhaillaan vastaan. Vielä kerkeää mukaan seikkailuun! Tiedustelut suoraan kreetta(at)vinkee.fi…

HYÖDYLLISYYSMALLISUOJA! Wow!

Patentti- ja rekisterihallitus on myöntänyt Vinkeen heijastinliiveille HYÖDYLLISYYSMALLISUOJAN!   Vuosin työ, testaus, jalostus, hionta, koemyynnit, kehittely ja puurtaminen. Se on nyt yhdeltä osin paketissa. Aivan huikea asia. Olemme ymmyrkäisen onnellisia….

Uutuudet kaupassa! Ihanat pipot!

No nyt ne on siellä. Ne ihanat pipot. Ja anteeksi tämä kauhea ihanestelu. Mutta kun ne on. Siis ihania! Olen hipelöinyt niitä nyt itsekseni ja näyttänyt käyneille, mutta enhän minäkään…

Ihania uutuuksia tulossa verkkokauppaan!

Ihania uutuuksia tulossa verkkokauppaan! Vinkee täti on nukkunut talviunet ja herännyt taas! 😀 Pian verkkokauppaan päivitetään ihanat kotimaiset pipot. Nämä on tehty suomalaisesta trikookankaasta, ommeltu suomalaisessa ompelimossa ja vielä lopuksi…

Pipoviikonloppu 21.23.3.2014

Olemme niin olleet pipofiiliksissä, että nyt on sitten saatava tämä teillekin päälle! Kevätpipoja odotellessa, nyt tyhjentämään hyllyt ihanista resoripipoista ja fleecepipoista! Kaikki nyt 15 euroa/pipo!   Hushus kauppaan siitä! 😀…