TAMPERE!! Me ollaan tulossa!

Pakkaukset on meneillään ja ihan kohta ollaan Tampereella, kun syksyn isoin tapahtuma koittaa. Eli Suomen Kädentaidot 2018 -messut Pirkkahallissa 16.-18.11.2018. Meidät löytää A-hallista paikalta 1019. Eli aikas siinä samoilla huudeilla kuin viimekin vuonna. Mutta tosiaan, toista vuotta nyt A-hallissa. Eli sinne siis!

 

Vinkeen ihanat mallit ovat myös mukana LAUANTAINA muotinäytöksessä esittelemässä tämän syksyn mallistoa KUMMITUISIA. Jos haluat nähdä maailman sulostuttavimman näytöksen, suuntaa tällöin E-halliin lauantaina 17.11. klo 12 ja 15.

 

Nähdään Tampereella!!

Jyväskylä! Olemme mukana Wemmi-markkinoilla!

Syksyn ensimmäinen virallinen tapahtuma meidän keikkakalenterissa on ihan kohta. Nimittäin Jyväskylän Wemmi-markkinat valtaavat Lutakon ja Paviljongin 22.-23.9.2018 viikonloppuna. Wemmi-markkinat on perinteinen ilmainen hyvän mielen tapahtuma, joka kokoaa yhteen yli 350 erilaista näytteilleasettajaa. On käsitöitä, ruokaa ja vaikka mitä! Mukava koko perheen tapahtuma Paviljongissa ja Lutakossa.

Otamme mukaan melkein koko valikoiman, koska omilla kylillä kerran ollaan. Ja otamme mukaan myös uutuuksia! Meille tulee valikoimiin nyt paljon enemmän tuotteita koko perheelle, perinteisiä ihania lasten heijastinliivejä unohtamatta. Ja ihanista heijastinliiveistä tulikin mieleen meidän uusi mallisto KUMMITUISET! Se lähtee mukaan koko kauheudessaan myös! Ja meillä onkin tänä syksynä perinteisten ja pehmoisten polarfleeceliivien lisäksi liivimallsito myös enstexistä, joka on kestävää työvaatekangasta. Tule tutustumaan!

 

Nähdään Jyväskylässä!

Markkinat avoinna lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-17. Markkinoille vapaa pääsy!

 

PS.Vinkeen löydät Käsityökorttelista B-hallista. Eli kun tulet Paviljongin aulaan, katsele violetin Käsityökorttelin suuntaan ja silloin huomaatkin meidät jo! Olemme heti siinä oven suussa.

Kummituiset tulevat!

”Vinkeen tämän syksyn mallistossa seikkailevat vanhan tutun Retun uudet kaverit! Saammeko ylpeänä, ehkä hieman kauhuissamme esitellä: Tee, Vieno, Hakki, Huuko, Laimi sekä Geke.”

Pehmoisessa ja lämpöisessä fleeceheijastinliivimallistossa on siis 6 erilaista kaveria raikkaissa ja värikkäissä liiveissä.

Uutena tuomme nyt tänä syksynä fleeceliivien rinnalle malliston, joka on tehty enstexistä, mutta on kaavaltaan samanlainen kuin fleeceliivimallisto. Enstexliivit ovat kestävää työvaatekangasta, joka hylkii vettä ja likaa. Enstexmallistossa on neljä Kummituista: Tee, Huuko, Laimi ja Hakki.

Mallisto lanseerataan 1.9.2018! Ja uutuudet tipahtavat verkkokauppaan heti klo 00.01! Ihan niin kuin kummitusten kuuluukin, yöaikaan!

 

Malliston löydät sitten täältä! *klik*