Virtuaaliset messut ovat tulleet jäädäkseen

Poikkeuksellinen vuosi on luonut myös paljon uutta! Vinkee on ollut mukana maaliskuusta asti mukana kehittämässä virtuaalisia messutapahtumia tiimin kanssa, johon kuuluu 8 yrittäjää ympäri Suomea. Tiimin lisäksi mukana on olleet alusta asti yhteistyökumppanit, yritykset sekä asiakkaat. Keväällä kun koko Suomi suljettiin, tehtiin kahdessa viikossa virtuaalinen tapahtuma, joka tavoitti ensimmäisten messujen aikaan yli puoli miljoonaa ihmistä. Mukana oli 500 näytteilleasettajaa ja asiakkaita kymmeniä tuhansia.

Mutta luvut eivät tässä ole se tärkein asia, vaan se, mitä yhdessä luotiin! Luotiin konsepti ja virtuaalinen tapahtuma, joka antoi asiakkaille sisältöä ja he löysivät uusia yrityksiä, tuotteita ja yrittäjiä verkon välityksellä. Yritykset puolestaan saivat sitä kaivattua myyntiä, mitä jäi uupumaan livetapahtumista. Vuosi on koetellut meitä kaikkia. Myös käsityöyrittäjiä. Monelle yrittäjälle tulee iso osa vuoden liikevaihdosta näistä kohtaamisista ja livetapahtumista, mitä nyt vain ei ole.

Vinkee on ollut alusta asti mukana Kässämessut netissä -tapahtumassa ja seuraava tapahtuma onkin joulukuussa 4.-6.12.2020. Verkkosivuilla www.kassamessutnetissa.fi voit käydä etukäteen tutustumassa mukana oleviin yrityksiin ja tapahtumaviikonloppuna messut tapahtuvat virtuaalisessa messuhallissa Facebookissa. Facebook on alustana hyvä, koska se kulkee meillä kännykässä aina mukana ja messuille voi hypätä vaikka kakalla istuessa vessan pöntöllä. XD Liity siis mukaan MESSUHALLIIN tästä! (Aukeaa uuteen ikkunaan)

Huomaatko, yritin kirjoittaa asiallisen artikkelin ja näin taas kävi.

OULU!! Olemme mukana Kädentaitomessuilla 13.-14.10.2018

OULU HOHOI!!

Vinkee saapuu viikonloppuna 13.-14.10.2018 Ouluun!

Vinkeen maailman hauskimmat heijastinliivit lapsille ja ihan parhaat talvipipot isoilla heijastinkuvioilla koko perheelle sekä muut heijastintuotteet löydät Ouluhallista Kädentaitomessuilta. Pakkaamme mukaamme myös Oveliat ja heijastimet.

Kerro kaverilla ja vinkkaa naapurille!

Nähdäänkö messuilla? Ja näytäänkö Oulussa? ??

www.vinkee.fi

Ps.Tämän syksyn mallisto Kummituiset on täynnä toistaan kammottavampia ja hirvittävämpiä, mutta niin supersöpöjä heijastinliivejä ja pipoja. Mitä luulet, onko liian hurjia?