MUISTOT TALTEEN – Vinkeen Suomi 100 -malliston lanseeraus Muotipäivillä Jyväskylässä

Metkumetsän Pormestarin kynästä 3.10.2017

Kuukausi takaperin on hyvä muistella kulunutta kuukautta ja pistää vähän muistoja talteen. Ei uskoisi, että siitä on jo tosiaan kuukausi kun tämän syksyn uutuusmallisto lanseerattiin. Jos totta puhutaan, niin vuosi sitten en osannut hurjimmissa kuvitelmissakaan kuvitella, että Vinkeellä olisi näin ihana heijastinliivimallisto ja vieläpä, että sillä on oikeasti Suomi 100 -tunnus. Aika huikeaa. Ja niin kuin varmaan arvaatkin, ei tähän ihan sormia napsauttamalla oll toki tultukaan.

Ja tietysti aika kultaa muistot ja sitä se tälle naiselle tekee todellakin tehokkaasti! Mutta päällimäisenä tähän johtanutta matkaa kun miettii, tulee väistämättä mieleen kevään äänestykset, jolloin jännitettiin, että saako Vinkee edes tuota tunnusta. Ennen äänestystä oli mallisto ollut ehdolla Suomen Valtioneuvostossa, että se ylipäätään pääsi mukaan äänestykseen. Äänestystä seurattiin livevideolla Vinkeen Facebookissa ja tämä nainen herkistyi sitten lopulta (ensin huudettuaan kovaan ääneen), kun Vinkee sai seitsemäntenä tuon tunnuksen käyttöönsä 200:sta ehdokkaasta. Se oli huikea hetki se.

 

Yhteistyössä monen tahon kanssa, työtunteja ja työtunteja

Paljon on mahtunut hetkiä ja työtunteja malliston suunnitteluun ja tekemiseen, mm. oikeiden sävyjen löytymiseen ja mikä hauskinta – niiden nimeämiseen! Värisävyjä on mietitty niin kaakaomukin äärellä omien lasten kanssa kuin Facessa Vinkeen tykkääjien kanssa. Ja herkkujahan niistä tuli: kuusenkerkkä ja kanerva, katajanmarja ja käpy sekä kallio, eikö? Mutta työtunteja ei ole kulunut vain malliston tekemiseen vaan se mikä ei näy ulospäin tässä meidän työssä on se valtava työmäärä taustalla ja siinä samalla syntyneet yhteistyökuviot. Ja se, kuinka kiitollinen tällainen pieni mikroyrittäjä saa olla ihmisistä ja tekijöistä ja yhteistyökuvioista ja verkoistoista.

Voitko kuvitella, kun 5 erilaista liivimallia pitäisi saada lanseerattua – mitä kaikkea se vaatiikaan? No kieltämättä, emme osanneet mekään. Ja tässä matkalla on tulleet tutuksi muotimaailman kuviot, käsikirjoitukset, musiikit, koreografiat, harjoitukset, kenraalit, sovitukset ja niin edelleen. Eikä ole ihan maailman yksinkertaisin asia saada vaatetettua yhdeksää erikokoista pientä lasta ja sovitettua koreografioita niin, että kaikki 5 erilaista liivimallia tulee tasapuolisesti esiin.

Vaatetukseen saimme ihan huikean uuden yhteistyökumppanin, nimittäin Luhdan. Luhta lähti mukaan pukemaan pieniä mallinalkuja ja näin ollen esiintyjillä oli Vinkeen liivien alla Reiman haalareiden lisäksi Luhdan Icepeakin housut ja takit.

Toinen uusi yhteistyökumppani, mistä erityisesti olen myös iloinen on uusi jyväskyläläinen SkillD Company. Heidän tanssijat ja pienimmät esiintyjät olivat Vinkeen muotinäytöksen päätähdet. Ja puhumattakaan kaikista ihmisistä itse muotinäytöksen tuotannon puolella! Fashion Unitin ammattimainen työskentely teki lanseerauksesta lopulta sen, että se ylitti tämän yrittäjän odotukset aivan täysin.

Se hetki

Ja se hetki sitten kun se koitti. Tiedättekö, kun on tehnyt pitkiä päiviä ja pitkiä viikkoja. Ja sitten kun se hetki on siinä käsillä. Leena Sarvi juonsi näytöstä ja kun musiikki lähti soimaan ja pienet mallit tulivat kärrynpyörillä lavalle! Se hetki, kun Jyväskylän keskustaan kerääntynyt yleisö heräsi eloon – ihmiset taputtivat ja huusivat! Se hetki, kun pienet mallinalut silminnähden nauttivat ja pitivät lavalla hauskaa! Se hetki, kun uusi mallisto lanseerattiin. Se oli se hetki, kun tämän naisen silmäkulma kostui.

“Koko tämä vuoden työ, niin Suomi 100 äänestyksineen kuin malliston hiomiseen huipentui nyt tähän hetkeen! Ja nythän tämä se seikkailu vasta alkaakin!”

 

 

Kuvat Eija Jokilahti

Lisää kuvia täältä Vinkeen FB:stä!

 

 

 

Jos vielä kaipaat virallisempia lisätietoja, näistä naisista sitä löytyy. Alla myös aiemmin julkaistu lehdistötiedote.

Vinkee, Kreetta Ahonen p. 050 412 6931

 

Muotipäivät, Johanna Soilu, Fashion Unit p. 040 579 2231

 

SkillD Company, Eija Jokilahti p. 045 131 595

 

LEHDISTÖTIEDOTE PDF